Kukkia ja kudelmia

Mikä onkaan ihanampaa kun tulee kotiin illalla töistä, huomaa, että on päivä on vaivihkaa jo hieman pidentynyt ja kotona tervehtii kaunis kimppu tulppaaneja. Kukkien hoito on hieman vaativaa tälle emännälle, mutta sen olen oppinut, että tulppaaneihin leikataan ensin uusi pinta ja laitetaan sitten puoleksi tunniksi runsaaseen veteen omassa paketissaan ennen kuin ne astellaan vaasiin, johon sitten laitetaan vettä vain hieman pohjalle. Ruusuista en muista yhtään miten niitä käsiteltiin. Viherkasveistani kotona pärjää ne, jotka jaksavat välillä useitakin viikkoja ilman juomaa. Mutta tulppaanit, ne mä osaan laittaa kauniisti esille kotiin kannettuani ne. Ai, että kun niitten katselu luo sellasien ihanan lupauksen kevään tulosta.

Ostin muutama päivä sitten kimpun upeita valkoisia tulppaaneja ja valmistelin ne taiten esille. Olivat muuten kauniit. Mutta, niin, sitä vettähän sit pitäis tietty muistaa lisätä aina matkan varrella lisää siihen vaasiin, kun tuppaa nuo tulppaanit hörppimään sen pari senttisen aina muutamassa päivässä. 

Mielenilmaus kotiin sapuvan emännän edessä pakotetun juomalakon seurauksena:

Tähän vuodenaikaan on mukava kutoa iltaisin. Iltaisin kun ei oikein saa lähdettyä kylillekkään. Mikä siinä on, että talviaikaan seiskalta illalla on jo menossa laittaa yöpukua päälle, kun kesäaikaan miettii, että minneköhän sitä lähtisi vielä pyörähtään?

Kutomisessa ei ole mitään hankalaa. Niin kauan kun voi kutoa ihan vaan perus oikeeta. Mun työkaluna tässä toimiikin parhaiten pyöröpuikot. Niillä on tosiaan niin näppärä päästellä menemään, kun ei tarvii ees nurjaa osata. Löysin tuossa taannoin jostain blogista ihanan beanipipon ohjeen. Pyöröpuikoilla, ihan normineuletta parikytä senttiä ja sit kavennetaan. Kudinlaatikosta (josta löytyy mm. yksi lahje pojalle aloittamistani villahousuista - taitaa olla vähän myöhästä sille, tohon mahtuis nyt juuri ja juuri sen jalkaterä) löytyi pyöröpuikot ja ihanaa pehmeetä harmaata lankaa. Ei ku kutimet kilkkaamaan. Pari iltaa ehdinkin istua kudin sylissä, kunnes huomasin, että ihan nätti pipo tästä tulee. Nyt vaan pitäis löytää joku, jonka pään halkaisia huitelee puolta metriä... jaahans, keskeneräisten kudelmien laatikkoon villahousun lahkeen kaveriks jouti sitten tuokin hehtopipon alku.

Onneksi päivä pitenee ihan justiinsakin, voi taas lähteä illalla kaverille kahville tai vaikka ees Ikeaan.

K.E.