Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Pottutorni

Kuva
Piti taas testailla netissä nähtyä. Muutaman kerran kun vastaan oli tullut tuo muffinsivuokaan rakennettu perunatorni, niin johan sitä alkoi tehdä mielikin. Sopivasti jääkaapissa oli ollut sulamassa lampaan etuneljännes, jonka sitten ajattelin aloittaa grillissä ja hauduttaa loppuun uunissa ja tarjota näitten pottujen kanssa. Ensin siis grilliä päälle. Big Green Eggin kansi oli jäätynyt kiinni, enkä jaksanut alkaa veivaamaan sitä eri tempuilla auki (note to self: ensi talvena BGE säilytetään muualla kuin taivasalla), joten kaasugrilli käyttöön, mutta, lälläslää, mun kaasugrilliin saakin hiilikaukalon, joten pääsin vetelee lampaalle hyvän hiilenmakuisen pinnan grillillä, kuten toiveena olikin. Tuosta sitten laitoin lampaan vuokaan, vuoan pohjalle porkkanaa, sipulia ja valkosipulia. Foliot päälle ja uunin 150 asteeseen pariksi tunniksi. Sitten olikin tuon perunakokeen aika. Ostin tätä varten nättiä Rosamundaa. Tässä ohjetta: 1,5 perunaa per syöjä 0,5 rkl oliiviöljyä per syö

Tulevia häppeninkejä

Kuva
Kurkkaus kalenteriin ja, hitsin pimpulat, on taas kaikkea huiman hauskaa häppenkiä tiedossa! Ensi viikonloppuna, 27.2. ollaan Rukalla Pakkasgrillauksen MM-skaboissa mittelöimässä tässä vakavaakin vakavammassa grillikilpailussa. Viime vuonna kullan vei Sami Garam, oisko jo tänä vuonna naisen aika voittaa? ;) Facebookissa lisää tapahtumatietoja Jos oot Rukalla hiihtoloman vietossa tuuhan kannustamaan! 20.3 ollaan sitten hyvässä porukassa Jyväskylän rakennusmessuilla taas shöymeiningeissä. Jotain kisaa tuossakin on viritteillä, saas nähä! Kovaa vastusta ainaskin pukkaa! Sitten aika jänskä juttu, josta kirjoitin jo tuossa aikaisemmin: tulin valituksi What's Cooking Helsingin Maustaminen-näytöskeittiöön kokkaamaan. Tämä on Teurastamolla 9.4. Sinne sitten ainaskin paikan päälle, jos ei nuo maakuntapaikat onnistu, eiks vaan? Onneksi on kalenterissa myös synttäri- ja muita keitrauksia, grillikouluja ja muita grillijutskia niin pääsee tekee kaikkea sitä, mikä tekee i

Pientä ja nättiä

Kuva
Teinpä eilen yhteen tilaisuuteen niin hyviä pikku slaidereita, eli minihampurilaissämpylään tehtyjä leipäsiä, että ajattelin jakaa reseptit tännekin, joska vaikka sua nappaisi tehdä itsekin tälläsiä. Sopii vaikka yöruoaksi kesäjuhliin, nämä kun pystyy tekemään etukäteen ja syödä kylmänäkin. Hampurilaissämpylät olivat ihania minibriosseja, eli tuollainen hyvä briossisämpylä on oiva pohja näihin. Liha slaidereissa oli grillattu flank steak, jonka olin grillannut jo edellisenä päivänä. Tässä ohjetta, joista tulee noin 20 pientä tai 10 normaalikokoista hampurilaissämpylää. Flänkkärin kuivarub: 1 kg flank steakia 1 rkl suolaa 1 rkl jeeraa 0,5 dl ruokosokeria 1 dl sinappijauhoa pari rouhaisua mustapippuria Sekoita rubin ainekset keskenään ja hiero lihan pintaan. Grillaa hyvällä, suoralla hiilloksella noin 5-6 min kumminkin puolin, kunnes sisälämpö on noin 54 astetta paksuimmasta kohdasta. Kääri folioon vetäytymään. Siivuta ohuiksi siivuiksi. Sisään tein wasabi-coleslaw

What's cooking, good looking?

Kuva
Paistaa se vielä risukasaankin Ei muuten ole montaa niin huikeeta tuoksua, kuin grillistä kevätilmaan nouseva paistuvan lihan tuoksu! Tänään pääsin taas tuota ihanuutta tuoksuttelemaan, kun mulla oli muutamia eri lihoja, mitä grillasin. Huomiseen tapahtumaan grillasin Roslundilta haettua flank steakia, jota siivutan Väyrysen pikkubriossejen väliin wasabi cole slaw:n kanssa, me kun olemme yhdessä sponssaamassa naisten jenkkifudiksen alkeiskurssia. Mulla oli myös lampaan etuneljännes, johon tuolla hyvällä hiilloksella vedin pinnat kiinni ja nostin siitä sitten uunivuokaan hautumaan loppuun. Pala ei järin isolta tuossa kuvassa näytä, mutta sitä on siinä noin 2,5 kiloa, joten miedolla lämmöllä kun sitä hauduttelee niin kyllä siinä useampi tunti vierähtää. Ja tänään siis uunissa, kun ei valitettavasti pysty viettämään grillin äärellä päivää, vaikka kuinka kelitkin olisi siihen just eikä melkeen. Lampaan etuneljännes ottaa väriä pintaan hiileltä ennen uuniin joutumista Tuohon k

Espanjan kania kreikkalaisittain

Kuva
Sunnuntaina oli aika luontaantyöntävän näköinen keli kun heräsin. Harmitti ihan laskiaispuuhiin himoavien puolesta, kun ulkona oli tuollaset plus kolme astetta ja vetistä räntää viskoi niskaan. Ei tosiaan tullu mieleen lähteä pulkkamäkeen huutelee niitä pitkiä pellavia. Päin vastoin, mieli vaelsi ihan toiseen suuntaan, muutama tuhat kilsaa alaspäin ja Kreikan kevääseen. Mieleen tuli nimittäin, että olin passiivisesti bongannut läheisen marketin hyllyltä pakattua kania, ja aattelin, että siitäpä puuhaa tälle sunnuntaille. Tehdään sitten sellainen oikein niin maan perusteellisemman hyvänmakuinen kanistifado. Kävin hakemassa kanin ja onneksi kaupasta sai ees sitten alkoholitonta Torresin Shirazia, kun ihan tuohon tarkoitukseen ei ollut punaviiniä kaapista nyt uhrata. Olen kyllä sitä mieltä, että viinit ovat elintarvike, joka tulisi olla saatavilla sieltä marketista, mistä muutkin elintarvikkeet. Mutta, edes sitten laadukasta alkoholitonta, hyvä niin. Mukaan tuli myös laskiaispulla mante

Lauantain sietämätöntä keveyttä

Kuva
Joskus vaan on ihan sairaan hyvä fiilis. Aamusta asti. Tänään on just sellanen päivä. Hyvää kolumbialaista kahvia koko pannu, chilliä musaa, mukava aamiainen teinin kanssa, ei mitään kiirusta mihinkään ja illalla hyvä musakeikka tiedossa. Mikäs tässä, Nykäsen Masaa lainatakseni elämä on ihmisen parasta aikaa! Jotain tekis mieli kokata, ja pitäähän sitä ihmisen toki syödä, varsinkin jälkikasvun, niin siitä sitten tonkimaan kaappeja. Mulla on hyvää kanan rintafilettä, ja kun kaappeja alkaa todella koluamaan niin sieltähän löytyy myös korkkaamaton maapähkinäpurkki, kookosmaitoa ja vähän sitä sun tätä mistä voisi kokeilla keittää kasaan soossia tuolle kananrinnalle. Sitten kun niitä kaappeja käy läpi, niin siinähän tulee ne siivottuakin samalla ja meillä se tarkoittaa sitä, että sit kokaktaan vähän muutakin kuin mitä oli tarkoitus. Ainaskin nyt sämpylöitä ja taatelikakkua kun joululle ostettuja taateleita ois paree käyttää pois. Mutta mennään nyt vielä tuohon maapähkinäkanaan, tässä
Kuva
Ruokakunnan opiskelijanuorukaisella oli vapaapäivä ja pitkään nukuttuaan, se tuli kyselemään aamiaista. Mulla oli kaksi banaania, jotka oli just hyvin kypsyneet ja tulipa sitten mieleeni testata banaanilettujen tekoa tuohon koe-eläimeen. Laitoin kaksi munaa per banaani ja hyppysellisen hyvää merisuolaa ja sit sauvasekoittimella ihan tasaiseksi tahnaksi. Paistelin kookosöljyssä semi-korkealla lämmöllä (7/9) ja tarjosin mustikoitten kanssa. Opiskelijalta tuo aamiainen sai korkeat arvosanat, eikä omasta mielestänikään ollut hassumpaa. Jatkoon!

Viva la lasagna

Kuva
Onpas kerrassaan nastaa kun aurinko paistaa ja ulkona näyttää melkein keväiseltä! Pitää nauttia taas tästä päivänpaisteesta kun kuulemma huomenna heittää sellaset kymmenen senttiä loskaa niskaan. Yh. Mutta, jeps, kuu vaihtui helmiksi, ja kyllä tässä kohtaa tuon päivän pitenemisen tuntee, varsinkin näin kelvollisella kelillä. Eilen sain taas perheen saman pöydän ääreen ja ajattelin tuhota pois valmismaissitortilloja, joita jäi turhan monta pakettia viime Ravintolapäivältä. Viikolla jo tein fisutacoja, ja nyt sit ajattelin, että testaillaanpas millasta "lasagnetta" noista mauista syntyisi. Täytteeksi mulla oli kanankoipia ja tomaattimurskaa. Kanankoivet laitoin pataan hautumaan uuniin pariksi tunniksi. Koipiin hieroin pintaan Poppamiehen Mexcian Rubia (käytän sitä kovin mielelläni, kun siinä on apaut samat maut ja mausteet mitä muuten laittaisin noihin mehikolaisiin sapuskoihin, ja tuunailen sitten tuota miten milloinkin sattuu, riippuen haluanko enemmän tulisuutta, savunma