Kätevän Emännän käsikirja

Nyt täytyy kyllä kehasta. Painekattilaa nääs. Ihan uskomattoman kätevä peli! Miksei kaikilla oo painekattilaa? Miks kaikki ei tee ihan koko aika kaikkee painekattiloilla? Täh? Häh?  Niin, tai siis, eihän mullakaan oo omaa, vaan lainakone ystävältäni Katilta. Ollu lainassa jo varmaan vuoden. (Älä hämmenny, Katilla on niitä kolme, kyllä se pärjää vaikka yks onkin meille kotoutettu...) Enkä kyllä hevillä raaskis luopua siitä, oon jo niin addiktoitunut tuohon laitteeseen. Tiiätkö sen fiiliksen kun mieli tekis hyvää lihakeittoa, mutta ei ois aikaa haudutella muutamaa tuntia keittolihoja. Tai kylläpä maistuis Osso Buco, mut aika ei riitä. Tai possun poski. Tai sit naudan kieli, niin kuin meillä aika useestikin. Mä uskon todellakin kärsästä saparoon filosofiaan, eli jos eläin teurastetaan syötäväksi, niin kyllä sitä on kunnioitettava niin, että koko eläin myös käytetään. Ja aika monet niistä osista ruhoa, jotka ei ole niitä ihan eniten normikamaa, on juuri sellaisia pitkään haudutettavia.

Kävipä niin, että olin kutsunut ystäviä ruokailemaan, kun olin ostanut vajaa 6 kilosen brisketin jonka meinasin savustaa, ja mahotonhan tuo määrä lihaa ois hävittää meidän pienen ruokakunnan kesken. No oishan sitä voinut pakastaa toki, mutta aina on hyvä keksiä syitä kutsua ystäviä syömään :) Mutta siinä kun aloin pakettia avaamaan, huomasin, että jostain sinne oli livahtanut ilmaa ja lihasta lähtevä haju ei ollut kovin vokotteleva. Päin vastoin. Sinne se meni brisketti biojätteisiin ja minäpä siinä sitten kekkasin, että tehäänpä pitkästä aikaa oikein kunnon kreikkalainen meze-pöytä pienillä libanonilaisilla häröilyillä tabouleineen ja hummuksineen. Ajelin iloiseen itään hankkimaan mm. viininlehtiä ja filotaikinaa. Viininlehdistä käärin dolmadeksia, jotka täytin pelkästään riisillä, salottisipulilla ja yrteillä (ja suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä). Filotaikinasta tein yhden ison tiropittan, eli tuollaisen kreikkalaisen fetapiirakan. Tiropitta: 1 pkt filotaiki

Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten kuinka tein runebergintorttuja, mutta ei ihan menny nappiinsa kostutus. No, jäin mä kyllä hieman vielä haikailemaan maunkin perään. Jotenkin kaipasin sitä siihen enemmän. Runebergintortuissa täytyy olla sopivasti makeutta, suutuntumaa mantelista, mausteisuutta ja se ei saa olla vaalea, vaan sillain sopivasti ruskea. Tätä mä lähdin sitten hakemaan. Ajattelin, että jos korvaan sokerin muscovadolla, jota käytän paljon erilaisissa grillikastikkeissa ja rubeissa, kun siinä on ihanan paahteinen maku jo itessään, saan sillä jo syvyyttä tortuille. Ja sitten ajattelin tuoda vielä vähän makua lisää kardemummalla ja neilikalla. Ja tästähän se sitten tulikin varsin makoisa torttu! Tässä ohje: 100 g pehmeää voita 1 dl muscovadosokeria 1 dl piparkakkuja jauhettuna 1/2 dl mantelirouhetta 1 dl mantelijauhoja 1 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 1 tl leivinjauhoja 1 tl kardemummaa 1/4 tl neilikkaa 1 muna 1 dl kermaa Vatkaa peh