Paras peppu Pakilassa

Yksi mun lemppariharrastuksista on lähteä lauantaiaamuna ostoksille tukkuun. Siellä on hauska kierrellä ja katella kaikkee, ja varsinkin tsekata kala- ja lihatiskit. Eikä muuten pettänyt nytkään: lihoista löytyi vasikan picanhaa, ja vielä -50% alella. No brainer - tiedän mitä meillä syödään!

Kotiin päästyäni aukasin paketin lähempää tarkastelua varten ja harmikseni huomasin, että tuo picanhan erityispiirre, ronski rasvakerros, oli trimmattu pois. Mutta liha muuten kyllä tuntui erittäinkin priimalta. No kun kerran läskit oli poistettu, ajattelin, että tehdään tämä nyt sitten muutenkin vähän erilailla. Normisti viiltelen rasvaan viillot, ja hinkkaan lihan ja rasvan runsaalla suolalla, ja sitten laitan grilliin. Nyt sitten tein rubin suolasta, ruokosokerista, cayennesta, smoked paparikasta, jeerasta ja oreganosta. Muita aineita laitoin noin teelusikallisen, suolaa ja sokeria vajaa kaksi ruokalusikallista kumpaistakin. Ja hieroin sitten lihan tällä seoksella.



Laitoin lihan kuumaan grilliin, josta sitten pienensin lämpöjä, ja annoin ensin paistua toiselta puoleltaan sellaisen 10 minuuttia, kunnes käänsin sen ja sitten paistelinkin noin viiden minuutin välein käännellen lihaa kunnes mittari näytti 51 astetta.

Sitten otin sen vetäytymään noin 10 minuutiksi ja tarjosin perheelle uunilohkisten ja aiolin kanssa.

Lohkoperunat:

jauhoisia perunoita pestynä ja lohkottuna
2 tl suolaa
2tl smoked paprika-jauhetta
0,5 dl öljyä

Laita lohkot uunivuokaan ja hiero kaikki aineet lohkoperunoille. Paista 180-200 asteisessa uunissa noin 40-60 minuuttia, kunnes perunoilla on kaunis ruskea pinta.

Kevyempi aioli

1 dl majoneessia
1 dl kermaviiliä
2-3 valkosipulin kynttä pieneksi murskattuna
1 tl suolaa
ripaus cayennea

Aiolia voi maustaa vaikka limen mehulla ja -kuoriraasteella, smoked paprika-jauheella, erilaisilla yrteillä, dijon-sinapilla tai millä vaan, mikä sitten sopii pääraaka-aineen kanssa yhteen. Ja jos haluaa tuhdimpaa, jättää tuon kermaviilin pois, itse tykkään tästä keveyemmästä versiosta enemmän.

Niin, ja picanhahan on siis kolmion mallinen liha pepun päältä, ja voisin väittää, että tuolloin tuo oli Pakilan paras peppu ;)

-Viivi



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Ketoilijan laskiaispullaa

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa