Unelmia ja maalaushommia
Viikonloppu vierähti hyvinkin pitkälle pienen pintaremontin puitteissa. Kaikki alkoi siitä, kun päätin siirtää ruokapöydän olohuoneesta keittiöön. Keittiöstä piti vaan purkaa sinne rakennetut työtasot, jotta pöytä mahtuu. Pala kakkua, varsinkin kun reipas, vahva teinini auttoi ruuvailuissa. Siitä sitten pari metriä oikealle, ja eteisen tapettien kimppuun. On kuules mahtavaa perjantai-illan puuhaa ottaa pienet punaviinit ja repiä tapettia. Ihan pikkusen hermostutti sitten lauantaina aloittaa tapetointiprojekti, koskaan kun en ole tapetoinut ennen. Ainut varsinainen vaatimus tapetille oli, että sitä ei tarvitsisi kohdentaa, ihan niin pitkälle en taitoihini luottanut. Mutta hyvinhän se meni. Ei oo ees (näkyviä) kupruja. Sunnuntain sitten vielä yhden varsin värikkään seinän maalaus vähemmän värikkääksi, ja niin oli koti saanut varsin mallikkaan päivityksen.
Kovin paljon en siinä Remontti-Riittaa leikkiessäni kerinnyt kokkailemaan. Eli mentiin vähän sillä mitä kaapista nyt löytyi ja pystyi kyhäilemään. Ajattelinkin jakaa tässä sunnuntai-illan, mielestäni aikas onnistuneen, peruna-juustorieskan ohjeen. Jos vaikka jotakuta sattuisi moinen iltapala kiehtomaan kun jääkaapista löytyy perunamuussin jämät.
Kattilanpohjalla oli noin 3-4 dl edellispäivästä perunamuussia, johon sekoitin yhden munan, noin 3 dl jauhoja ja pari dl cheddarjuustoraastetta. Aineet sekoittelin käsin, ja leivoin leivinpaperille uunipellille littanat rieskakakut, joiden päälle vielä ripottelin vehnäjauhoja, ja pistelin haarukalla läpikotasin reikiä. Paistoin 225 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes oli saanut kauniisti ruskeaa pilkutusta pintaan ja sivelin voita kuumana päälle. Oli hyvää, ja mietinkin, että tuota perustaa voisi hyvin tuunata vielä lisää, laittamalla sekaan vaikka hieman kinkkukuutiota, pekonia, metukkaa, yrttejä, chiliä tai muita mausteita. Voi olla, että seuraavan kerran kun jää pottumuussia, niin säveltelen pidemmälle!
TJEU (tsekkaa jos et usko),
Emäntä

Suositellaan syötäväksi juuri uunista tulleena, slurps! |
TJEU (tsekkaa jos et usko),
Emäntä
Kommentit
Lähetä kommentti