Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan...
Hei ihan oikeesti! Jos joku ois kertonut mulle, että se on hitokseen rakastunut grilliinsä, niin olisin kyllä kehottanut tarkastamaan lääkityksensä. Niinpä! No, itse sain sen kauan himoitsemani Big Green Eggin palkintona siitä Lidln Grillimaisteri-kisasta ja hyvänen aika kuinka sitä rakastankaan! Ihan jo pelkästään miltä sen kuori tuntuu kun sitä hyväilee... jep, jätetään yksityiskohtiin menemättä. Täähän on kuiteski perheohjelma. Mutta sitten se, miten se kypsyttää ruuan ihan mielettömän mehukkaaksi, tai joskus - kuten ohrauunipuuron - yön yli ihan itekseen. Siis ihan kone!
Olen tehnyt kesällä jonkin kerran vanhalla kaasugrillilläni pizzaa pizzakivellä, ja olihan se ihan hyvää. MUTTA. Mutta sitten tein sitä tuossa munassa pizzakivellä, ja täytyy sanoa, että oli kyllä kylän parasta pizzaa!
Pizzan tekoon tarvii periaatteessa kaksi hyvää asiaa, jotta saa siitä hyvää: pizzapohja ja tomaattikastike.
Pizzapohjan teen itse niin, että laitan 2/3 vehnäjauhoja, 1/3 durumvehnäjauhoja, suolaa reilusti, ripaus sokeria ja hyvää oliiviöljyä, ja kädenlämpöiseen veteen sekoitettu hiiva. Kolme pizzaa saan taikinasta, johon laitan yhteensä 6 dl jauhoja, 3 dl vettä, 1/3 osa hiivapalasta, 2 tl suolaa, 1 rkl sokeria, noin ½ dl oliiviöljyä. Tuosta saan sellaisen taikinan, jonka saan hyvin käsillä venytettyä lätyn nostattamisen jälkeen pizzan muotoon ja kivelle.
Tomaattikastikeesta tulee ihan paras keittämällä kokoon makeita kirsikkatomaatteja. Sekaan kiehumaan kattilaan pari shalottisipulia pilkottuna, pari valkosipulin kynttä, suolaa, balsamicoa muutama tippa, timjamin oksaa, muita yrttejä maun mukaan. Ripaus ruokosokeria taittaa hyvin tomaatin happamuutta. Siitä sitten keittelemään. Jos ei ole paljon aikaa keittelylle, voi sinne sekaan laittaa yhden tomaattipyre purkin. Sitten vaan kannattaa maistella maut kohilleen, ainakin sokeria tarvitsee tuo lisää. Ja jos haluaa tasaiseksi kastikeen, niin sitten sauvalla vaan sotkien!
Päälle sitten ihan mitä kukin tykkää. Itse tykkään pitää maut aika simppeleinä, varsinkin jos on hyvät kastikkeet alla. Pikkusen mozzarellaa, prosciuttoa, vuohenjuustoa tai vaikka tuoreita herkkusieniä siivuina. Belissima!
Niin, nyt mulla on vähän niinku oma sellanen puuhiiliuuni pizzan tekoon tässä mun kätevässä koneessa. Ja, ah, mä nautin!
Terveisin,
Onnellinen munan omistaja

Emile Henryn pizzakivi ja simppeli prosciutto pizza |

Kommentit
Lähetä kommentti