Pientä ja nättiä


Teinpä eilen yhteen tilaisuuteen niin hyviä pikku slaidereita, eli minihampurilaissämpylään tehtyjä leipäsiä, että ajattelin jakaa reseptit tännekin, joska vaikka sua nappaisi tehdä itsekin tälläsiä. Sopii vaikka yöruoaksi kesäjuhliin, nämä kun pystyy tekemään etukäteen ja syödä kylmänäkin.

Hampurilaissämpylät olivat ihania minibriosseja, eli tuollainen hyvä briossisämpylä on oiva pohja näihin. Liha slaidereissa oli grillattu flank steak, jonka olin grillannut jo edellisenä päivänä.

Tässä ohjetta, joista tulee noin 20 pientä tai 10 normaalikokoista hampurilaissämpylää.

Flänkkärin kuivarub:

1 kg flank steakia
1 rkl suolaa
1 rkl jeeraa
0,5 dl ruokosokeria
1 dl sinappijauhoa
pari rouhaisua mustapippuria

Sekoita rubin ainekset keskenään ja hiero lihan pintaan.

Grillaa hyvällä, suoralla hiilloksella noin 5-6 min kumminkin puolin, kunnes sisälämpö on noin 54 astetta paksuimmasta kohdasta. Kääri folioon vetäytymään. Siivuta ohuiksi siivuiksi.

Sisään tein wasabi-coleslawn:

300 g kaalia
1,5 porkkanaa
1 iso shalottisipuli
1 punainen chili, ilman siemeniä

Raasta kaikkia aineet ja sekoita.

kastike:
1 dl majoneesia
1 dl kreikkalaista jugurttia
0,5 sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
1 rkl wasabijauhetta tai puristettua wasabitahnaa maun mukaan
suolaa

Sekoita aineet, maista maut. Voit sekoitaa pienen määrän raasteen kanssa, jotta saat maistettua sopivan määrän wasabin makua coleen. Kun maku on haluamasi, yhdistä kastike ja raaste.

Sinappikastike:

2 rkl dijonin sinappia
2 rkl kreikkalaista jugurttia

Leikkaa nyt briossit halki, sivele ihan pieni määrä sinappikastiketta briossin alapuolikkaalle, nosta päälle ohueksi siivutettua flank stekia ja lihan päälle kasa wasabi-coleslaw:ta. Kansi päälle ja jos on minibriossi, niin tue kansi koktailtikulla.

Säilytä viileässä ennen tarjoilua.  Nautitaan hyvässä seurassa raikkaan juoman kera. Toivottavasti auringon paistaessa ja hyvä musan soidessa taustalla :)

-Viivi





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa

Ketoilijan laskiaispullaa