Kana Cacciatore, ensimmäinen otos

Olin jostain saanut päähäni, että mieleni tekevi kana cacciatorea. Oikein sellaista syvän makuista, pitkään hautunutta, eli hyvää. Cacciatore tarkoittaa italiaksi metsästäjää, useille pääkaupungin äideistä sen assosioi ensimmäiseen kertaan kun näkivät kuvan odottamastaan jälkikasvusta. Cacciatore niminen lääkäri kun nääs operoi veikeitä ultralaitteita helsinkiläisellä naisten lääkäriasemalla, ja siellä minäkin teetin videot ultrakäynneistä. Mutta, juu, kanaa metsästäjän tapaan teki mieli.

Ei ku kuuklailemaan resptejä. Nigellan tapaan. Jamien tapaan. Pollo alla Cacciatorea. Chicken Cacciatorea. Ja siitä sitten vetelemään johtopäätöksiä mitä kaikkea tarvitsisin. Toiset ohjeet olivat punaviiniin, toiset valkoiseen. Päätin sitten tehdä valkoviiniin, ja aika perusohjein. Virhe. Ihan hyväähän siitä tuli, sellasta perus kanaa tomaattikastikkeessa, mutta ei kyllä mitään mainittavaa. Mietin siinä sitten, että ens kerralla punaviiniin, mukaan ainaski pancettaa ja erilaisia metsäsieniä; suppiksia ja tatteja. Ja ronskimmin yrttejä, salviaakin.

Yrttejä on meillä tarjolla tuollain kasvatuspusseissa roikkumassa. Vähäks on kätevää, ihan kun kasvimaalle menis, kun kurkottelee tuosta mausteet soppaan. Tälle emännälle on tietty vaikeinta muistaa, että noitakin täytyy kastella...

 

Kasvatuspussit on ihan kuulkaas suomalaista kasvinörttiteknologiaa: Green House Effectin heppulit näitä on kehittäneet ja tehneet siistejä kasviseiniä ja erilaisia installaatioita, kuten esim. viime kesän FLOW:n kasvikirjaimet. Jos kiinnostaa, niin ositteesta ghe.fi löytyy tietoja.

Sen verran jäi tuo kana cacciatore kaivelemaan, että varmaankin piakkoin otos kakkonen. Sitten kun sen teen, ja jos vihdoin maistuu siltä miltä pitikin, niin kirjoittelen reseptin ylös.

Eteenpäin,

Emäntä