Tunturi kotailua

Viime viikonloppuna oli Levin avajaiset, joten päätimme siten suunnistaa raikkaaseen tunturi-ilmaan vähän isommalla naisporukalla. Kiitos kauppiaan vaimon, saimme oleskella Nunnukassa, johon koko yhdeksänpäinen leidiremmi majoittui heittämällä. Ulkona porisi poreamme neljässäkymmenessä asteessa, skumppa oli kylmä ja tunturi kaunis.

Kuva: J. Nirkko, otettu jossain päin Leviä varsin myöhään. 

Tälle emännälle helmenä oli kuitenkin vastikään rakaennettu kota, jossa sain sitten tehdä daameille ruokaa. 

Olimme tehneet jo etukäteen tilauksen paikalliselle K-kauppialle, joten pian saapumisemme jälkeen pihaan hurautti paku, jossa kaikki ruoka- ja juoma-aineet kuljetettiin ovelle. Aivan loistava palvelu, sekä Kittilän, että Levin K-kauppiailla. Olen usean kerran tehnyt ostoslistat etukäteen ja meilannut ne menemään, ja saanut ruuat suoraan ovelle. Säästää niin paljon aikaa ja vaivaa.

Siinä meillä oli sitten melkein kaksikiloinen lohifile, toista kiloa kananrintaa ja kilo naudan ulkofilettä. Suolasin kalan, marinoin kanan ja leikkasin naudan ohuiksi siivuiksi, jotka sitten marinoin myös. Seuraavaksi lähdinkin kotaan virittelemään tulia ja rasvapolttamaan upouutta muurikkaa illan ruuanlaittokäyttöön. 

Kalan loimutin, ja lihat paistelin muurikalla. Kyllä tuollainen suoralla tulella tehty ruoka vaan on hyvää. Ja kyllä tuollainen suoralla tulella ruuan tekeminen vaan on ihanaa! Valitettavasti olin niin tohkeissani tuosta ruuanlaittelusta, että en muistanut edes ottaa kuvia, mutta tässä on itse isännän albumista pummattuja kuvia samaisesta kodasta:


Toki myös ulkoilimme: kävimme Tuikussa  ja V'inkkarin aftereissa, istuimme pitkiä tovia ulkoporeammeessa ja lauantaina taisin viettää kodassa (lasketaahan se ulkoiluksi?) koko valoisan ajan tuleen tuijotellen.

Kotakahvit, Tuikku auringonlaskussa ja norjalaisen kotimatkasiipi

Kotiin lennettiin sitten norjanpojan punavalkoisin siivin, ja kyllä kontrasti sateiseen Helsinkiin saapumisesta oli lamauttava. Tässä sitä sitten ollaankin toivuttu tuosta aikaerosta muutaman päivän ajan. Mutta kyllä matkailu avartaa!

-Viivi


























Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Ketoilijan laskiaispullaa

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa