Kesä tuli!!!!

Joo, tuli!!! Vihdoinkin! Aamusella jo 20 astetta pihan mittarissa, aivan I-H-A-N-A-A!!!

Ajattelin laitaa kiertoon muutaman oman kesä grillailulemppareista: varhaiskaalin ja nektariinit.


Varhaiskaaliin tarvitset:

varhaiskaalin
oliiviöljyä
suolaa
hunajaa
kreikkalaista jugurttia
saksanpähkinöitä
omenaviinietikkaa

Varhaiskaalin halkaisen neljään osaan, liruttelen hieman oliiviöljyä päälle ja suolaa, ja grilliin. Grillaan ensin kuumemmalla hyvät grilliraidat pintaan ja sitten siirrän miedommalle hautumaan vielä 10-15 minuutiksi kypsäksi. Leikkelen kaalin isoiksi paloiksi ja ruikin pienet omenaviinietikat päälle (noin 1-2 tl, riippuen paljonko sitä kaalia on) sitten norottelen päälle pienet hunajarannut ja lopuksi lusikoin jugurttikökköjä sekaan. Päälle vielä rouhittua saksanpähkinää. Toimii kuulkaas vaikka siltsikkään ihan itelläänkin syötväksi!

Nektariinit sitten taas grillailen pehmeiksi kuten nuo kaalitkin, raidat pintaan ja miedommalle. Kun ne ovat pehmenneet sivuttelen ne lautaselle, lorautan pienet oliiviöljyt niskaan ja murustelen fetaa päälle. Niin on makoisaa, että!

Toivottavasti säkin tykkäät, helpot tehdä ja kelpaa tarjota vaikka vieraillekin!

Aurinkoa!

Viivi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa

Ketoilijan laskiaispullaa