Antakaa heille porkkanakakkua!
Taas se aika vuodesta kun ei paljon nappaa tonne kylille lähteä kävelyille. Olin taas niin reipas viikko sitten ja päätin a) olla kovin urheilullinen B) säästää väheneviä luonnonvaroja c) olla taloudellinen ja kävellä lähi Lidliin tekemään ihan jotkut pienet täydennysostokset, niin kuin aina silloin tällöin tulee tehtyä. Mähän siis tykkään kävellä täällä lähimaastossa. Noh, siinä sitten petollinen jää jalan alla pisti tasapainon sekunnin murto-osaksi sekaisin niin, että pysyin kyllä pystyssä, mutta puoli tuntia myöhemmin huomasin rehvähdyttäneeni alaselän lihakset. Voi helvata, että on erinomaisen epämiellyttävää kun alaselkä kramppaa ihan kippuraan. Onneksi tuo olotila tuolla intensiteetillä kesti vain päivän, mutta kyllähän tuo vieläkin kipuilee ihan pikkusen ja pahinta tässä on nämä syvät haavat sielussani. Onneksi meillä on ystäväni Outin kanssa sovitut lenkittelytreffit viikottain kalenterissa, muuten tämä trauma varmasti pitäisi mut sohvalla kevään koittoon asti.
Ja keväthän koittaa. Päivä on pidentynyt jo yli tunnilla, ja sen jotenkin jo huomaa. Kyllä, tämäkin talvenselkä vielä taitetaan! Mutta jos nyt kaipaisi jotain piristystä tähän sydäntalveen, niin voin suositella mun talvista porkkanakakkua, jonka tein tässä männäviikolla yhteen tapahtumaan. Siitä tuli niin hyvä, että pakko ihan itellekin kirjottaa tää repsukka tähän talteen. Olen tehnyt tällä porkkanakakun perusohjeella kakkua jo monta vuotta, mutta nyt maustoin sitä voimakkaammin, mutta varsianinen kirsikka kakun päällä (koristelussa kylläkin ananaskirsikka...) oli jugurtti-tuorejuustovaahto, joka taittoi kakun makeutta ihan nappiisa.
Tässä ohjetta:
Ainekset:
5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1 tl suolaa
5 dl sokeria
1 rkl kanelia
1 rkl neilikkaa
1 rkl inkivääriä
3,3/4 dl öljyä
4 munaa
225g hienoksi raastettua porkkanaa
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää munat, öljy ja porkkanaraaste ja sekoita tasaiseksi. Paista 180 asteessa noin 45 miuuttia hyvin voidellussa vuuassa.
Kun kakku on jäähtynyt hyvin, lisää kuorrute:
2 dl kermaa
1,5 dl kreikkalaista jugurttia
200 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää loput aineet vaahtoon. Kakun koristelin yllämainituilla ananaskirsikoilla ja tuoreen viikunan lohkoilla.
Tänään illalla sitten jälleen lenkille, pitäisköhän ottaa sauvat mukaan jos ne vaikka estäis liukastumisia? Pitäis varmaan homata sellaset liukuesteet kenkiin....
-Viivi

Huono kuva, kun hätäisesti räpsitty. Pahoittelumme! |

Kommentit
Lähetä kommentti