Pääsiäisen herkutteluja

Tölkkikana paistui pitkäperjantain illalliseksi.

Ihan parasta kun on monta lomapäivää ja koko katras koolla! Oon saanut kokkailla ja testailla vaikka mitä! Mähän en oo mikään leipuri, mutta aina silloin tällöin osuu kyllä niin oikeaan, ja silloin täytyy kirjoittaa ihan reseptikin muistiin. Niinkuin nyt. Aivan sairaan hyvät suklaamuffinssit valkosuklaa sattumilla. Kuorrute sitten menikin vähän vihkoon, jäi löysäksi, mutta maut oli kyllä kohillaan tuoreen mansikan kanssa.



1 dl kaakaojauhoja
5 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 munaa
100 g sulatettua voita
2,5 dl maitoa
200 g rouhittua valkosuklaata

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset tasaisesti yhteen luetellussa järjestyksessä. Jaa muffinssivuokiin (12 isoa tai 18 pienempää). Paista 15 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jatka paistamista, mikäli tikku jää tahmeaksi taikinasta.

Kuorrutteesta nyt ei kannata mitään kirjoitella, seuraavan kerran kokeilen tätä makeaa.fi:n sivuilta löytynyttä kuorrutetta :)

Tein myös edellisenä päivänä tälläset tosi nätit pääsiäiskuppikakut banaanimuffinssipohjiin, kun oli sopivasti kypsyneitä banaaneita käsillä.




Näihin kokeilin kuorrutetta ilman tuorejuustoa. Plääh, hirmu kuivat, mutta niinhän sitä sanotaan, että moni kakku päältä kaunis, he heee... Itse banaanimuffariosuus kyllä oli hyvä, päällyset jäi syömättä :D

Aamut aloitettiin sopivasti keskipäivän huitteilla brunssilla.



Tulihan sitten tehtyä mun all time favoriittia, pollo a la brasaa, joka sitten menikin maaliin. Ohje löytyy mun vanhasta blogipostauksesta tästä. Kylkeen guacamole ja kanan kanssa grillissä paahdetut perunat.




Ja lammasta sitten pääsiäispäivänä kreikkalaisilla lisuilla.



Tänään sitten sovittiinkin nuoriso-osaston kanssa, että meillä on burgeripäivä. Täytyy pistää bursasämppäritaikinat nousemaan. Ja sillä välin kattoo uusin jakso GOT:sta.

Pääsiäisloma. Bliss.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa

Ketoilijan laskiaispullaa