Kreikkalaiset iltamat


Kävipä niin, että olin kutsunut ystäviä ruokailemaan, kun olin ostanut vajaa 6 kilosen brisketin jonka meinasin savustaa, ja mahotonhan tuo määrä lihaa ois hävittää meidän pienen ruokakunnan kesken. No oishan sitä voinut pakastaa toki, mutta aina on hyvä keksiä syitä kutsua ystäviä syömään :)

Mutta siinä kun aloin pakettia avaamaan, huomasin, että jostain sinne oli livahtanut ilmaa ja lihasta lähtevä haju ei ollut kovin vokotteleva. Päin vastoin. Sinne se meni brisketti biojätteisiin ja minäpä siinä sitten kekkasin, että tehäänpä pitkästä aikaa oikein kunnon kreikkalainen meze-pöytä pienillä libanonilaisilla häröilyillä tabouleineen ja hummuksineen.

Ajelin iloiseen itään hankkimaan mm. viininlehtiä ja filotaikinaa. Viininlehdistä käärin dolmadeksia, jotka täytin pelkästään riisillä, salottisipulilla ja yrteillä (ja suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä).





Filotaikinasta tein yhden ison tiropittan, eli tuollaisen kreikkalaisen fetapiirakan.

Tiropitta:

1 pkt filotaikinaa
desin verran oliiviöljyä
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
8 dl täysmaitoa
3 munaa
400 g fetaa
1/2 tl raastettua muskottipähkinää
1 rkl kuivattua organoa
muutama rouhaisu mustapippuria
sesaminsiemeniä

Tee ensin Bechamel: sulata voi kasarissa, lisää jauhot ja sekoita ne hyvin. Lisää nyt maito kunnolla sekoittaen joukkoon vähitellen. Voit lämmittää maidon ensin, silloin se sekoittuu helpommin tasaisesti vehnäjauhojen kanssa eikä paakkuunnu niin helposti. Keittele miedolla lämmöllä, kunnes maito on saostuntu ja tullut paksuksi kastikkeeksi. Lisää mausteet. Vatkaa joukkoon munat ja murustele feta. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa. Reseptiin en ole sitä laittanut, koska riippuen fetan suolaisuudesta sitä ei välttämättä tarvita.

Anna kastikkeen jäähtyä.

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Ota filotaikina, oliiviöljy ja suti esille. Öljyä piirakkavuoan pohja oliiviöljyllä. Aseta yksi filo-levy piirakkauokaan, öljyä se oliiviöljyllä ja paina päälle seuraava levy.


Jatka näin noin 5 kerrosta ja lisää sitten jäähtynyt kastike. Taittele taikinalevyjen reunat kastikkeen päälle.


Lado voidellen päälle vielä 5 filo-levyä yksitellen piirakan päälle ja leikkaa reunat vuoan mukaiset ja painele ne piirakan sivuille. Öljyä päällimmäinen kerroskin. Tee terävällä veitsellä viillot pintaan ja ripottele päälle sesamin siemeniä.



Paista 175 asteisessa uunissa tunnin ajan. Laita piirakan päälle paiston ajaksi sitä suojaamaan leivinpaperia.



Pöydässä oli myös mm. tsatsikia, munakoisotahnaa, eli melitsanosalataa, lampaanlihasta tehtyjä lihapullia tomaattikastikkeessa, kreikkalaista salaattia, grillattuja pitaleipiä ja santorinilaista favaa. Jälkkäriksi meillä oli Sörkan Araratista ostettua baklavaa.

Tässä mun tsatsikin ohje:

2 dl kreikkalaista jugua
noin 10 cm pala kurkkua
2-3 valkosipulinkynttä puristettuna
1 tl suolaa
1 rkl kuivattua minttua
1/2 tl hunajaa
ripaus cayennepippuria

Raasta kurkku ja purista siitä hieman nestettä pois. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna tekeentyä jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen tarjoilua.

Useimmissa ohjeissa tsatsikiin laitetaan tilliä, mutta näin mä olen tän oppinut kreikassa asuessani tekemään (paitsi ilman tota pientä hunajaa, sen olen alkanut lisäämään täällä kun täällä jugu on hitusen happamampaa kuin Kreikassa) ja näin siis sen teen :)

Antti toi tullessaan viiriäisiä, jotka se marinoi za'atar mausteella, ja ne me grillattiin kuumassa grillissä nopeasti pienten punaisten viinirypäleitten kanssa. Ai terve, että oli hyvää.



Mulla on kyllä hiukka sellanen kutina, että erilaisia kreikkalaisia ruokalajeja tullaan näkemään hiukka enemmän meikämandoliinin ruokapöydässä lähitulevaisuudessa!

-Viivi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa

Ketoilijan laskiaispullaa