Kätevän Emännän käsikirja

Parsojen ilmestyminen kauppoihin on mulle samaa, kuin lintubongareille västäräkin näkeminen: västäräkistä vähäsen. Pääsiäisen alla parsat tulivatkin rytinällä ja ystäväni Kretun innoittamana halusin minäkin tehdä parsakeittoa. Niinpä lähdin sitten virittelemään soppaa tulille. Keittoon tuli: 1 nippu parsaa 2 tl suolaa 1 l vettä 1 pkt pekonia 2 keskikoista salottisipulia 5 puikulaperunaa pari rouhaisua mustapippuria myllystä 2 dl kermaa 1 kananmunan keltuainen Leikkasin parsoista pari milliä päistä pois ja napsasin parsojen varret poikki, kohdasta josta ne luonnollisesti katkeaa. Laitoin litran vettä ja suolaa kattilaan, ja nuo pois katkaistut parsan varret siihen kiehumaan 30 minuutiksi. Leikkasin itse parsat palasiksi, säästäen nuput, jotka laitoin tuon parsojen keitinveden päälle siivilässä höyryttymään noin 5 minuutiksi. Pekonit laitoin pannulle paistumaan ja luovuttamaan rasvansa. Paistelin pekonit miedolla lämmöllä rapeaksi. Poimin pekonit pois pannulta ja

Nyt täytyy kyllä kehasta. Painekattilaa nääs. Ihan uskomattoman kätevä peli! Miksei kaikilla oo painekattilaa? Miks kaikki ei tee ihan koko aika kaikkee painekattiloilla? Täh? Häh?  Niin, tai siis, eihän mullakaan oo omaa, vaan lainakone ystävältäni Katilta. Ollu lainassa jo varmaan vuoden. (Älä hämmenny, Katilla on niitä kolme, kyllä se pärjää vaikka yks onkin meille kotoutettu...) Enkä kyllä hevillä raaskis luopua siitä, oon jo niin addiktoitunut tuohon laitteeseen. Tiiätkö sen fiiliksen kun mieli tekis hyvää lihakeittoa, mutta ei ois aikaa haudutella muutamaa tuntia keittolihoja. Tai kylläpä maistuis Osso Buco, mut aika ei riitä. Tai possun poski. Tai sit naudan kieli, niin kuin meillä aika useestikin. Mä uskon todellakin kärsästä saparoon filosofiaan, eli jos eläin teurastetaan syötäväksi, niin kyllä sitä on kunnioitettava niin, että koko eläin myös käytetään. Ja aika monet niistä osista ruhoa, jotka ei ole niitä ihan eniten normikamaa, on juuri sellaisia pitkään haudutettavia.

Kävipä niin, että olin kutsunut ystäviä ruokailemaan, kun olin ostanut vajaa 6 kilosen brisketin jonka meinasin savustaa, ja mahotonhan tuo määrä lihaa ois hävittää meidän pienen ruokakunnan kesken. No oishan sitä voinut pakastaa toki, mutta aina on hyvä keksiä syitä kutsua ystäviä syömään :) Mutta siinä kun aloin pakettia avaamaan, huomasin, että jostain sinne oli livahtanut ilmaa ja lihasta lähtevä haju ei ollut kovin vokotteleva. Päin vastoin. Sinne se meni brisketti biojätteisiin ja minäpä siinä sitten kekkasin, että tehäänpä pitkästä aikaa oikein kunnon kreikkalainen meze-pöytä pienillä libanonilaisilla häröilyillä tabouleineen ja hummuksineen. Ajelin iloiseen itään hankkimaan mm. viininlehtiä ja filotaikinaa. Viininlehdistä käärin dolmadeksia, jotka täytin pelkästään riisillä, salottisipulilla ja yrteillä (ja suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä). Filotaikinasta tein yhden ison tiropittan, eli tuollaisen kreikkalaisen fetapiirakan. Tiropitta: 1 pkt filotaiki

Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten kuinka tein runebergintorttuja, mutta ei ihan menny nappiinsa kostutus. No, jäin mä kyllä hieman vielä haikailemaan maunkin perään. Jotenkin kaipasin sitä siihen enemmän. Runebergintortuissa täytyy olla sopivasti makeutta, suutuntumaa mantelista, mausteisuutta ja se ei saa olla vaalea, vaan sillain sopivasti ruskea. Tätä mä lähdin sitten hakemaan. Ajattelin, että jos korvaan sokerin muscovadolla, jota käytän paljon erilaisissa grillikastikkeissa ja rubeissa, kun siinä on ihanan paahteinen maku jo itessään, saan sillä jo syvyyttä tortuille. Ja sitten ajattelin tuoda vielä vähän makua lisää kardemummalla ja neilikalla. Ja tästähän se sitten tulikin varsin makoisa torttu! Tässä ohje: 100 g pehmeää voita 1 dl muscovadosokeria 1 dl piparkakkuja jauhettuna 1/2 dl mantelirouhetta 1 dl mantelijauhoja 1 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 1 tl leivinjauhoja 1 tl kardemummaa 1/4 tl neilikkaa 1 muna 1 dl kermaa Vatkaa peh

Aikamoista tää yrittäjän arki. On niitä päiviä kun herätään seittemältä, ja aamukahvin lomassa aletaan kuorimaan kymmenen kiloa punajuurta. Ja ekan kerran nostetaan jalat ylös sitten joskus puolen yön aikaan. Ja yleensä ihan hirmu euforia, kun on tehnyt työtä hyvällä sykkeellä ja edesauttanut juhlien onnistumisessa. Ja sit on sellasia päiviä ku tänään. Puolen päivän aikaan mun luokse tuli Lidln Grillimaisteri-kiertueen kuvaajat tekemään haastattelua. Ne tuli suoraan Heinolasta Ravintola Maisterista (sairaan hyvät bursat, iso suositus!), jossa olivat käyneet haastattelemassa Grillimaisteri kollegaani, Tomi Nipulia. Ihana Tomi ja vaimonsa Mari oli laittanut kuvaajille tulkut mulle mukaan!  Ensin otettiin hieman kuvaa mun pihassa grilleiltä. Sitten mentiin sisälle ja etsittiin hyvää paikkaa, missä itse haastattelu tehtäisiin.  Kaikki parhaat bileethän tapahtuu aina keittiössä, joten sinnehän mekin päädyimme sitten jutustelemaan mun Grillimaisteri-voitosta ja sitä seu

Nyt on kyllä mennyt ihan kelvottoman kauan siitä kun oon viimeksi tänne kirjoitellut. Oikein nolottais jos nolottais. Mutta on mulla kyllä jokseenkin hyvä syy tälle laiskuudelle, oon nääs kirjoitellut kirjaa ja on ylimääräinen kirjoitteluenergia valunut nyt siihen projektiin. On kyllä tosi huima proggis ollut, ja kirja on näillä näkymin kaupoissa maaliskuussa. Grillauskirja, tietty. Sitten siitä lisää. Mutta mitkä nää kelit oikeen on? Lämpötilat on ollut jo päiväkausia plussalla, ja eilen vielä satoi vettä bonukseksi koko päivän. Ihme, että noita lumia on yhtään jäljellä, ja toi jääpinta kävelyteillä on kuin se kuuluista torakka, joka on ainut asia joka on maailmanlopun jälkeen jäljellä. Yh. Varsin on harmaata, eikä kovin viettelevää. Pitää siis tehdä lohturuokaa. Kävin perjantaina kauppias Stockmannilla, ihan keskustassa, kun kävin katsomassa kiinalaisen uuden vuoden hippoja Keskuskadulla. Ehkä makeinta noissa kinkereissä oli nää lamput mitkä oli ripustettu sinne. Voisko nää jät