Kaiken maailman kenguruita

Muutama viikko ennen joulua lihamaahantuoja Familia järjesti ystävämyynnin tuossa Konalan kupeessa. Olin käynyt jo edellisissä ysmyissä, jotka oli alkukesästä, ja nyt kun näistä ilmotettiin Facessa, niin tietty olin menossa taaskin. Edellisellä kerralla tutustuin ihan uuteen lihapalaan, maminhaan tuolla käytyäni (saman kaltainen kuin pichanha, mutta alempaa, eli vatsa/kylkiseudulta) ja toivoin taas jotain uutta tuolta löytäväni. Suomessa kun valitettavasti ei eläimistä leikata kaikkia niitä erilaisia paloja käyttöön, vaan perus fileet ja paistit ja loput jauhetaan. Niin, että tuolta oli taas luvassa jotain uutta tutustumisen arvoista jutskaa.

Joku aika ennen itse ysmy-tapahtumaa maahantuoja laittoi tapahtumasivulle viestiä, että ois mahdollisuus ostaa 50€:llä noin 100€:n arvoinen yllätysboksi. Nice. Mähän oon muutenkin sitä mieltä, että elämässä pitää aina antaa tilaa yllätyksille tai mahdollisuuksille. Monesti parhaat asiat elämään tulee just sitä kautta. Eli, jees, mulle yksi boksi, pliis.

Niinpä sitten ylläriboksi kainalossa kotiin ja penkomaan sisältöä. Ihan ku joulu ois tullu etuajassa! Boksista löytyi lampaan niskaa, kengurua, niin ulkofiletä kuin rumppia, t-bone piffi, ankan rintaa nahkoineen, ja huima luomu karitsan viulu. Aikamoista.

Otin siitä sitten tuon kengurun rump steakin ja lampaanniskat sulamaan (kaikki oli pakastettua lihaa) ja lueskelin netistä tuosta kengurusta miten sitä tulis käyttää. Kengurusta opin etukäteen sen, että käyttö aika samaa kuin esim naudan, mutta on erittäin vähärasvainen, joten ei pitkää paistoa, vaan medium miinukseksi, niin on mureeta. Mutta lampaanniskat tein ekaksi. Ne laitoin ensin kokonaisina marinoitumaan.


Tässä marinadi:

1/2-1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 valkosipulin kynttä
2tl hyvää suolaa

Niskat oli joitain tunteja marinadissa, jonka jälkeen ensin paistoin pinnat pannulla, ja sitten laitoin ne vuokaan folion alle ja uuniin noin 20 minuutiksi 180 asteeseen (eli meni sinne perunoitten viereen paistumaan yhdessä loppuun). Kylkeen tein lihalle rosmariinilohkikset:

1 kg jauhoista perunaa
2 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
pari rouhaisua mustapippuria
2 tl smoked paprikajauhetta
1 oksa rosmariinia pieneksi pilkottuna

Leikkaa perunat lohkoiksi, sekoita kaikki ainekset ja levittele uunivuokaan yhdeksi kerrokseksi. Paista 180 asteisessa uunissa noin 40 min, tai kunnes ovat kypsät ja saaneet vaikka nättiä väriä kulmiin. Joku tykkää tummemmasta, joku vaaleemmasta. Kuhan on kypsät.

Ja sitten soossiksi tein nopsakan jugusoossin kreikalaisesta jugurtista ja tuoreesta mintusta:

2 dl kreikkalaista jugurttia
2 tl suolaa
kourallinen tuoretta mintunlehteä pieneksi hakattuna
1-2 tl  tl hunajaa (eli maun mukaan, kuinka makeaksi sen haluat)
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl cayennea
1 tl kardemummaa

Ja kokonaisuus oli kyllä varsin kelvollinen, nuo lampaanniskat jää kyllä yhdeksi lemppari lihapalaksi mun listoille!


Siinä sitten seuraavana päivänä olikin kengun vuoro. Halusin tehdä jotain aika selkeetä, sellaista mistä pääsee maistaman ihan tuota eläintä itseään, ja päätin sitten paistaa sen pannulla, liekittää jallulla ja tehdä siihen kermaisen kastikeen ja kaveriksi valkosipuliperunat.

Otin kengurun lämpimään, ja paketista löytyi viisi pientä, noin nyrkin kokoista lihasta, jotka sitten vedin pannulle voi-oliiviöljyseokseen ja pinnat kiinni. Päälle rouhaisin mustapippuria ja suolaa paiston aikana. Sitten noin 1/2 desiä yhren tähren jallua (jota oli jäänyt jallujuustokakusta kaappiin) päälle ja liekeiksi. Tuohon sitten kaadoin vielä 2 dl kermaa ja noin 1 rkl siirppia päälle ja jätin hautumaan ihan pienelle lämmölle, jotta liha ei juuri jatka kypsymistä.

Kengurunliha olikin todella mureeta.


Valkosipuliperunat tein rosamundasta mandoliinilla ohueksi leikattuina. Laitoin paistinpannulle oliiviöljyä ja valkosipulia ja tässä paistelin perunat kypsiksi. Päälle hyvää suolaa ja avot.

Perunoita en kuorinut, joten niissä on tuo nätti punainen reuna
Tuon kengurun ulkofileen, joka vielä toistaiseksi on pakkasessa aion laitaa tacoiksi joku päivä. Hyvät guacamolet ja joku rapsakka kaali ja vaikka chipotlemayo siihen, niin luulis olevan ihan kelvollista apetta :)

-Viivi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus tekee... no, ainakin paremmaksi!

Briskettiä eli savustettua naudan rintaa

Ketoilijan laskiaispullaa