Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Johan kävi vahinko

Kuva
Nyt kävi kuulkaas sellainen vahinko, että ihan pakko jakaa! Tein aamusella voileipäkakkua asiakkaalle, ja siitä jäi sitten kuorrutteeksi tekemääni vispattua kermaa ja tuorejuustoa, jota en raskinut heittää menemään. Muistin että mulla on pala juuriselleriä (josta suuresti pidän), jonka sitten freesasin kattilassa shalotin kanssa, paloittelin neljä perunaa joukkon, puolikkaan lihaliemen ja 5 dl vettä. Lisäsin vielä hieman suolaa ja yhden laakerinlehden. Keitin kypsäksi, nostin pois hellalta, poistin laakerinlehden, soseutin, heitin sekaan ruukullisen persiljaa jonka soseutin, ja sitten tuo kerma-tuorejuusto (jota oli noin 2 dl kermasta ja 100 g maustamattomasta tuorejuustosta) vielä sauvasekoittimella sekaan. Päälle paistoin pancettaa. Oli kuulkaas vahingossa sairaan hyvää kun nousee vuorotellen persilja, selleri, kerma ja pancetta makuina ylös. Ja avot että oli kuohkea. Kelpaisi vaikka alkukeitoksi hienommillekin illallisille. Koita vaikka! On muuten tulossa jänskä viiko